sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

KEHITTÄMISPÄIVIÄ


Kesäkuussa harrastustoiminnan puolella suunnitellaan jo vauhdilla 
tulevaa kautta ja vuotta 2017. Länsi-Suomen porukalla kokoonnuimme 
Yläneelle Kuralan kartanotilalle maanantai-illaksi.



Paikka oli viehättävä ja palvelu erinomaista. 
Meille tila toimi kokouspaikkana, mutta heillä on tarjolla paljon muutakin.
Sijainti oli meille myös toimiva, sillä työryhmämme jäseniä tuli 
mm. Porista, Turusta, Raumalta, Huittisista, Ulvilasta ja Naantalista.


Tarjolla oli herkullista lähiruokaa, jonka alkuperän emäntämme kertoi tarkasti. 
Nautimme mm. lohta, karitsaa ja kauden kasviksia.
 

Oman seuran porukalla vietimme keskiviikkona kehittämispäivää 
Ruikan Myllyllä Irjanteella Eurajoella.


Kauniisti entisöity mylly antoi mitä mukavimmat puitteet illallemme
ja paikan emäntä piti meistä erinomaista huolta. Jos aikaa olisi ollut enemmän, 
olisimme ehdottomasti hyödyntäneet saunatiloja ja paljua :o)


Ilta oli lämmin ja aurinkoinen, joten viihdyimmekin paljon ulkona 
arvioiden mennyttä kautta ja suunnitellen tulevaa.


Näiden iltojen jälkeen pohdin, että pitäisi tarkemmin itsekin tutustua 
lähiseudun kohteisiin, sillä näissäkään kohteissa en ole aikaisemmin vieraillut.
Aivan ihastuttavia paikkoja, joihin mielelläni palaan uudelleen :o)





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti