keskiviikko 6. tammikuuta 2016

VUOSIKATSAUS 2015



Ajatus oman blogiin huhtikuussa 2014 lähti tarpeesta saada keskeneräisiä käsitöitä 
valmiiksi ja samalla jakaa myös arjen ilon ja onnen hetkiä.
Innostun helpolla uusista töistä ja yhtä helpolla vanhat työt jäävät kesken.
Blogin myötä jotain valmistakin on onneksi tullut :o)

Tässä vielä kooste viime vuoden aikana valmistuneista käsitöistä.
Merinovillainen pipo on ollut kovassa käytössä
 ja olen ollut siihen todella tyytyväinen. Huomasin, 
että oma postaus piposta on jäänyt tekemättä :o)

Linkitin kaikki työt, jotta voit helposti kurkistaa työn varsinaista postausta.


Itselleni on valmistuneet kahdet lapaset: kirjoneulelapaset ja virkatut punaiset.


Villasukkia olen saanut neljät valmiiksi. Valkoiset Holey butterflies-sukat


Kahdelle pienokaiselle sain kutoa lapaset ja villasukat. Kauan odotetulle prinsessalle 
vaaleanpunaista ja liinailusukat ja lapaset suloiselle hurmurille.


Pojalleni tein alkuvuodesta Reaverset.


Virkkaukset saralla sain kaksi isompaa työtä valmiiksi, valkoisen mohairlanka- 


Joulun alla virkkasin useita lumihiutaleita, joita annoimme joululahjaksi.


Tänä vuonna olen virkannut tavallista enemmän. 
 ja samanlaisen myös vaaleanpunaisena. Tiskirättejä tein useamman
 ja ohjeet sekä kukkaneliöön että virkattuun kukkaan.


Ompelukonekin surisi pitkästä aikaa valmistaen vaatteita. Kesällä tein 


Joulun alla valmistimme päiväkotiin joulukuvaelma-asut.


Monta työtä on vielä kesken ja uusia innostuksia odottamassa :o) 
eli vanhalla mallilla jatketaan! Näiden töiden lisäksi olen tehnyt muutamia 
käsitötä, jotka eivät ole päätyneet blogiin asti.

Olen heikkona lankojen ostamiseen ja niitä on kerääntynyt melkoiset 
määrät kotiin. Suunnittelin niiden hyödyntämistä tulevissa töissä, 
mutta katsotaan pystynkö siihen :o)


4 kommenttia:

  1. Ihania töitä ahkeralta kädentaitajalta! Nyt me jäädään odottelemaan, että mitä seuraavaksi valmistuu :)

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva postaus. Olet ollut kyllä ahkera käsityöläinen. Minulla lankavarastoni ovat kiitettävällä tavalla huvenneet. Siivotessani löysin yhden kerän trikookudetta ja nyt voin saattaa yhden virkkaustyön valmiiksi. Tavoitteena on saada se tänä vuonna valmiiksi...ehkä ;)

    VastaaPoista