sunnuntai 13. joulukuuta 2015

13 ~ LUCIAJUHLA


Perjantaina poikani koulussa oli Lucia-juhla.
Perinteisesti koulun neljäsluokkalaiset järjestävät tämän juhlan.
Koulun oppilaiden ja opettajien lisäksi nelosluokkalaisten vanhemmilla
 on mahdollisuus osallistua juhlaan.


Esitystä oli harjoiteltu liikunnan ja musiikin tunneilla.
Oppilaat esiintyivät todella hienosti :o) 
ja äiti tietysti liikutuksesta pyyhki salaa silmäkulmiaan. 
Tunnelma juhlassa oli kaunis ja oppilaat käyttäytyivät hienosti juhlaa 
kunnioittaen. Oli ilo päästä mukaan heidän hienoon juhlaansa :o) 

"Taivaalla tähtivyö, kirkkaana loistaa,
viestiä jouluyön tuikkeensa toistaa.
Taivainen kirkkaus, riemuisa julistus,
kynttilät syttyy, kynttilät syttyy."


"Haluan olla rauhan välittäjä,
niin että sinne missä on vihaa, toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä pimeyttä, toisin valoa,
missä surua, toisin ilon ja lohdutuksen."


"Sytytän rauhan kynttilän.
Tuon rauhaa sinne, missä on sota;
ja rauhaa sinne, missä ihmisten kesken on riitaa.
Sytytän rauhan kynttilän rauhattomaan ihmissydämeen."


"Sytytän ilon kynttilän.
Me kaikki tarvitsemme elämäämme iloa.
Elämä on tulvillaan ilonaiheita.
Meillä on silmät, joilla on nähdä,
korvat, joilla kuulla, aivot, joilla ajatella, sydän, jolla tuntea.
Syty ilon liekki ihmissydämeen, levitä lämpöä ja valoa."


"Sytytän rohkeuden kynttilän.
Lucia oli rohkea.
Jokainen meistä voi olla rohkea.
Joka päivä joudumme valitsemaan, tehdäkö oikein vai väärin.
Vaatii rohkeutta tehdä oikein.
Syttyköön rohkeuden liekki meidän jokaisen sydämeen."


"Sytytän rakkauden kynttilän.
Rakkaus on parasta, mitä ihmissydämessä voi kasvaa.
Rakkaus on sitä, että välittää toisesta ihmisestä.
Meillä on mahdollisuus kokea rakkauden ihme, sillä lähellä on aina ihminen,
joka kaipaa, että hänestä välitetään.
Tarvitaan vain ystävällinen teko tai sana."


2 kommenttia:

  1. Oli kyllä hienoa päästä seuraamaan Lucia -juhlaa koululle. Rauhallista 3.adventtisunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Onpa hieno perinne ja tuo teksti sopii niin hyvin tähän nykyiseen maailmantilanteeseen. En yhtään ihmettele, että siellä jokunen katsoja on myös herkistynyt... Tunnelmallista 3. adventtia!

    VastaaPoista