sunnuntai 18. toukokuuta 2014

PUUTARHAPÄIVÄ

 
Miten tässä taas kävi näin?
Mun piti olla vain äitini seurana puutarhalla... ja kotiin tulin auto täynnä uusia kukkia ja kasveja. Tämä taitaa olla yksi minun heikkouksistani ;o). En ollut edes suunnitellut kaikille paikkaa, joten oli tartuttava toimeen ja alettava pihahommiin. Mutta mikäs sen mukavampaa puuhaa näin kauniina ja lämpimänä päivänä.
 
 
Orvokkiamppeli löysi helpolla paikan varaston kulmalta.

 
Takapihan terassille vein tämän kerrotun petunia-amppelin.

 
Köynnöshortensia on pitkään ollut toivelistallani, mutta pihallani ei ole ollut paikkaa sille. Jotenkin sitten vaan unohdin sen tosiasian tänään siellä puutarhalla ja mukaan tarttui ihana hortensia. Varaston seinämällä olisi sille sopiva paikka, mutta siinä minulla kasvaa jo kiinanlaikkuköynnös.

 
Köynnöshortensian istutin samaan penkkiin pionien kanssa terassin seinämälle.
Siinä se saa kasvaa vasten säleaitaa.
 
 
 

Turusta äitini ystävä oli tuonut meille kauniit kotiliesi-ruusut. Suunnittelin ne ensin takapihalle, mutta lopulta istutin ne aurinkoiselle varaston seinämälle. Takapihalla minulla kasvaa jo kahdenlaisia ruusuja. Toivottavasti uudet ruusut viihtyvät tässä.


Viljelylaatikosta kaivoin viimevuotiset amppelimansikat ylös ja siirsin ne ruukkuihin ja amppeliin. Ne olivat talvehtineet siellä hyvin.

 
Kirsikkatomaatti sai myös oman ruukun ja myöhemmin kesällä siirrän sen kasvusäkkiin.
Kylmien öiden varalta kasvit pitää olla siirrettävissä vielä sisätiloihin.
 

Vaaleanpunainen pelakuu sai jäädä ilahduttamaan meitä keittiön pöydälle <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti